bwana

Kun mainitsee Afrikan, monen korvat sulkeutuvat kuin simpukat. Eikö siellä ole ollut nälänhätä noin aina? Somalia on kuuro piste sitäkin useammalle. Eikö ne kaikki ole jo Suomessa?

Afrikan sarvessa on kuitenkin taas nälänhätäkatastrofi. Ja se on sinun vikasi.

Tarkemmin ottaen, tällä hetkellä enemmän sinun vanhempiesi vika. Tulevaisuudessa vain ja ainoastaan sinun vikasi. Etkä sinä poista sitä tietoa lahjoittamalla rahaa ja katsomalla kuvaa luurankomaisista lapsista.
Tietenkin siksi, että kehittyneiden maiden asukkaat ovat saaneet aikaan (varoitus: kuuro piste) ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen, joka lisää myös ääri-ilmiöitä. Ne tuntuvat voimakkaimmin siellä, jossa ilmasto on valmiiksi äärimmäisen lämmin. Nyt Afrikan sarvessa on niin helvetillisen kuivaa, että niin vilja, karja kuin ihmisetkin kuolevat. Käristyvät kuin lettupannulla niin sanoakseni.

Se on jokaisen kuluttajan vika. Sanon kuluttajan, koska me emme tietääkseni syntyneet kuluttajiksi vaan ihmisiksi. Nyt kaikkialla puhutaan kuluttajista niin kuin se olisi joku ihmislajin perusominaisuus, Sanon tämän nyt selvästi: kuluttajat ovat karjaa. Jokainen muotibloggari, joka ostaa vaatteita ja tavaroita huvin vuoksi, on karjaa. Me teemme täsmälleen niin kuin meille on opetettu. Me kulutamme, vaikka jokaisella meistä on liikaa, emmekä me sitä myönnä.

Ensin typerä valkoinen mies veti Afrikkaan keinotekoiset maiden rajat. Nyt hän teollisuudellaan ja tuotannollaan tekee siellä elämisen fyysisesti mahdottomaksi, ja kehtaa vielä estää ja valittaa, kun afrikkalaiset pakenevat tänne, jossa elinolosuhteet ovat vielä jonkun aikaa siedettävät.

Meidän on herättävä. Nyt! Voimme aloittaa vaikka tästä. Ja tästä.

Vastaanottaa rakkauden sivuvaikutukset

tämä ei ole valoisa asunto, vaan hyvinkin hämärä. on vain kolme ikkunaa. luonto määrittelee valaistuksemme useimmiten. nyt on kellertävän hämärää heinäkuun iltavaloa sadepilvien välistä. sadepilvi on niin ohut, että se hohtaa kultaisena.

kesän parhaita päätöksiä ovat olleet välistä jättäminen ja lähtemättä jättäminen. aina, kun olen ollut menemättä jonnekin, on tilalle tullut jotain hyvin arvokasta. tänään leivoin sämpylöitä ja pesin vessan, koska en mennytkään linnanmäelle. puhdas vessa ja uunituoreet sämpylät ovat korvaamattomia elämyksiä. ja miten ihanaa oli nukkua ilman kellonsoittoa.

näin unta, että concoction-blogin sofian kanssa olin pimeällä bussissa seikkailemassa jossakin turun perämetsissä. jonakin toisena yönä näin unta, että pyöräilin talvella mäkeä alas ja perässäni juoksi, oikeastaan suksi eli hiihti pelottava, parrakas vanha mies, joka halusi tehdä minulle pahaa. ja vaikka kuinka nopeasti poljin lumella, mies vain roikkui perässä ja huusi ja ärjyi.

näköni on huonontunut luvattoman paljon viime aikoina. pelottaa, ettei nenättömälle löydy päässä pysyviä silmälaseja, vaan joutuisin hankkimaan suoraan piilarit tai uimalasit vahvuuksilla. ehkä kärvistelen vielä. menen optikolle sitten, kun olen ensimmäisen kerran kävellyt puuta päin.

Minne käynkin maailmassa

mökillä oli talitintti lentänyt päin ikkunaa ja kuollut. kuollut niin perusteellisesti, että nostettaessa sen pää oli vaikea saada irti, koska se oli takertunut tahmaisena alustaan. kuollut lintu näytti niin rauhalliselta, että olin sille miltei kateellinen. sen höyhenet olivat kovin sirot, pörheät ja pehmeän näköiset.

O etsi vajasta vanhan, ruosteisen rautalapion ja kaivoi jonnekin puuvajan taakse hiekkaiseen maahan pienen haudan. peitimme linnun ja ympäröimme hautakummun kivillä. tein oksista ristin. sanoin, että haluaisin laulaa jotain. O sanoi, että anna mennä. aloitin Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen ja kumppani liittyi lauluun mukaan.

siinä, kun linnulle laulettiin keskellä mökkimantuja, sateen alkaessa ripsiä, tiesin taas että toista yhtä hölmöä ja sopivaa rikoskumppania en voi löytää tätä elinkautista kanssani kärsimään.

päivän radiovinkit

Ihmisiä ei jaksa aina ymmärtää. Miksi naapurin alkoholistiperheen piti hankkia dobermanni? Nyt se haukkuu ketjun päässä pomppien päivät pitkät, rakki rukka.

Minä, en lainkaan niin rukka, istun mikkihiirikäsineet kädessäni ja skannaan 40-luvun mekkoja ja koivikoita. Ei hullumpaa, ja radio (lue: Ylen Ykkönen) on ihana, ihanampi. Etsin mukavia asentoja, vien ulkoista olemustani tympeään ja värittömään suuntaan eikä mieleni, joka kesäaikaan tylsistyy, jaksa haaveilla kuin kirjastolainoista. Flowiin pääsin siivoamaan, vaikka en erityisemmin hinkunut. Mitä muuta hyvää siellä on kuin Yona ja First Aid Kit?

Viikon taiteilija Mirkka Rekola sanoi, että humanisteja tullaan vielä tarvitsemaan, vaikka nyt ei tarvita. "Jos ei muuhun, niin näkemään todellisuus jonakin muuna kuin käsitteet sen ilmaisevat, vastakohtien maailmana. Vastakohta-ajattelu, se on finito. Ongelmat, joiden kanssa me olemme tässä ajassa tekemisissä, ovat aivan eri tasolla." Tarleena Sammankorven toimittaman upean haastattelun voi kuuden päivän ajan kuulla täältä.

Ja Eve Mannun vierailun vastaanottokeskuksessa täältä.

haalistuu, haalistuu

miten tahtoisi taas kadota, irrottautua kevyesti niin kuin tarra arkista. mutta ei se kai koskaan mene niin. aina jää haamu.


en ole jaksanut ajatella vastuuta tai vaikutelmia. olen istunut marjapensaan takana kesäjuhlissa ja antanut auringon sabluunoida ihoon paidankauluksen muodot ja selän ruodot. ja syönyt taas liikaa sokeria.

enkä minä tiedä mitä minä teen tällä kaikella. aamuöisellä linnunlaululla, vaatepinoilla, avatulla tomaattimurskapurkilla, sydämenhuudolla, huolella, kaipauksella.

at last your life begans

Opettelen soittamaan All The Lazy Dykesia. Minulla on hyvä kitaravire ja kaunis kämppis, joka maauimalassa nauraa niin, että on hukkua. Tästä tulee sellainen teksti jollaisia inhoan lukea, illuusio onnellisuudesta. On hirveä hiki ja ihmiset liki.

Yönä kivisellä sisäpihalla Yona nousi ihanine partahippisellisteineen puiselle lavalle ja hurmasi. Muistin parasta ystävää kaukana kaukana, joka lurittelisi juuri niin kuin Yona. Kerran kuulin sen laulavan kirkossa pitkässä samettimekossa ja itkin niin valtoimenaan, että säikähdin itsekin. Sitten meistä tuli parhaat ystävät.

Tiistaina lähden kuolevan koiran luo ainakin kuukaudeksi. Siellä olen ihan erillään, hissukseen livun päivien lävitse. Niin olen suunnitellut. Ja äiti sai töitä heinäkuuksi. Kun se kertoi, tulin niin iloiseksi etten aikoihin.

Taidemuseon näyttelyavajaisiin menemisen salaisuus: sinne pitää vain mennä. Ja hakea toinen lasi kuoharia, koska ne ei laske. Eilen menin siksikin, että kohta kaikki kokkarit tuntuvat unelta, kun ympärillä on vain peltoa eikä pyörää koskaan lukita kaupan pihalla. Mut tänään vielä, tänään maauimalassa on kuutamouinti ja Dynamossa Princeä ja DJ Urho Tulitukkaa. Voiko se mennä vikaan? (No, kyllä varmaan voi.) Huolimatta ja kuivumatta aion tanssia itseni hikilätyksi. Vielä mä haluan ostaa hot dogin, pelata takapihalla futista, löytää keskiyön kasveja kallioilta, laulaa ja juoda kaljat jääkaapista. Nauttia valheellisesta tunteesta, että kerrankin minä olen kiinni kesässä, enkä pelkästään viistä pintaa, teeskentele tuntevani, ole olevinani.

Your famous blue raincoat was torn at the shoulder

selkäni takana kesäsade alkoi vaivihkaa.
joka solullani olen sadeihminen.
nyt on sadepilvi niin ohut, että aurinko kuultaa läpi.
asfaltti täplittyy ja sateen tuoksu tulvahtaa ikkunasta sisään.
mikä se tuoksu on, mistä se tulee?
onko se maan tuoksua, joka kiipeää sadepisaroita pitkin ylöspäin?
onko se puiden tuoksua, joka hyppii oksilta ja tarttuu pisaroihin?

ikkunan viereinen tiiliseinä lämpenee entisestään sateella.
kuin sen huokoset aukeaisivat ja se haluaisi kertoa minulle tarinoita.
niitä haluaisinkin kuulla.
tiiliseinä kertoisi 50-luvusta ja talon poikien kahinoista.
tämä on postin vuokratalo 50-luvulta.
pihalla on monta puuta, omenapuitakin.
tämä on minulle rakas talo.

sade vaimeni jo, mutta jätti sen tuoksun.

...

laulettaisiinpa taas yhdessä cohenia, tytöt!

What happens when we put words together?

hullut ajat, politiikassa ja muutenkin. hullut ja ehdottoman mielenkiintoiset.

ostin kalliita hollantilaisia mansikoita, nyt on piru vieköön kesä.
tänään yksivuotias lapsi nauroi ja hieroi nenäänsä vasten omaani.
olin hetken aikaa sanomattoman onnellinen.
lauloin pienten tyttöjen kanssa lastenlauluja ulkona viltillä, osaan jo tosi monta.

muistin, että pitäisi katsoa enemmän elokuvia, niistä tulee onnelliseksi.
uusista haluaisin nähdä vettä elefanteille, hannan ja melancholyn.

yritän syödä hyvin vähän leipää ja hyvin paljon iänikuista maitorahkaa, joka kipristelee leukaperissä.
käyn väkisin metsälenkeillä ja huudan pääni sisällä "läskit lähtee, läskit lähtee!"

kaikilla on kevätflunssa, tänään olen kuluttanut puun verran nenäliinoja.

löysin kirjastosta mahtavan kirjan. lynda barry: what it is





kirja on täynnä leikkaa-liimaa-piirrä-kollaaseja ja sarjakuvia, joissa käsitellään mm. sellaisia käsitteitä kuin muisti, menneisyys, uni, kuva, mielikuvitus, kokemus...

jag har en dold talang som ingen här kan se

Tänne en voi kirjoittaa oikein mitään. On vain salaisuuksia, eivätkä nekään kiinnostavia sub specie aeternitatis. Enkä jaksa kirjoittaa mysteereillä. Hei ystävä, korvaasi voisin sen kertoa.

Minua itkettää tämä video.

lohet nousevat yöllä joesta kaupunkiin

istuin keinussa opiskelija-asuntolan pihassa, juoksin asfaltista jalkoihin palovammoja ja tanssin päässä soivan venäläisen oopperan tahtiin. eläväisiä, sanoi eräs, vinoillen kai, mutta aina ei ole hyvä kuunnella äänensävyjä liian tarkkaan.
hymyillessäni nenäni terävöityy, mutta ei se haittaa. isoissa villapaidoissa tunnen oloni sittenkin pieneksi pehmeäksi eläimeksi.
heitettiin noppaa. sitten tuli riita, riitojakin tarvitaan. jotta voisi aamun taittuessa hiljaisella pihalla sanoa anteeksi ja ei se mitään.
ja tajuta ettei, todellakaan.
harvat asiat on kovin vakavia.
kapselittomuus suhisee korvissa ja lyö sähköiskuja päässä, metka olo. (ja mä luulin, et hei, tää on rakkautta!)
näin unta jossa helsinki upposi ja jäljelle jäi vain kauppakeskuksia joissa myytiin popcornia ja sateenvarjoja.
salaa riemuitsin hiukan.

mieleni läikkyy niin kuin hermostunut kahvi, mutten epäröisi hetkeäkään, jos joku kysyisi, onko tämä onnea.

mainostauko

kun aamulla lähden kotoa, benjamin herättää puut

Sisältä ovat kadonneet kaikki lihakset. Kävellessä valun etukumaraan tai notkahdan takakenoon, riippuen maaperän kaltevuuskulmasta ja tuulen suunnasta. Menisi uimaan, mutta sinne on täältä pitkä matka ja lattialle on levitetty guassivärejä ja paperia syyttävään sommitelmaan. Suunnittelisi julisteen, mutta Tuulten laakson Nausicaätaa on enää kaksi albumia jäljellä, eikä niitä voi jättää odottamaan. Lukisi niitä, mutta sitten pelkää yöllä niin paljon pimeää, että avaa radion kuunnellakseen jonkun ääntä ja sieltä tulee ensin Avaruusromua ja sitten putkahtaa selostajan käheytynyt ääni; "Siinä käsi tärisi kuin ensitreffeillä, että saako pitää kädestä, saako pitää kädestä...?!"

Kadehdin ryhmäläiseltäni sen elämää. "Munkin piti kuunnella sitä ottelua, mutta sitten mä vaan maalasin öljyväreillä ja kuuntelin Louis Armstrongia ja ajattelin, että tästä puuttuu enää paksu sikari."

Toiset viettävät viikon Prahassa Petrinin kukkulalla juoden 25 korunan oluita ja palaavat tuoden marmeladisuklaata, jonka ikävissäni syön liian nopeasti ja saan pahan olon. Sillä aikaa täällä minä, ja yhä edelleenkin täällä minä, odotan, että tiedostot siirtyvät koneelta ulkoiselle kovalevylle. En jaksa ostaa maitoa enkä munia enkä tehdä makaroonilaatikkoa, vaikka ne on kivoja asioita, arki on. Onpas.

liisa: "tänään taltutimme häkistään karanneen tiikerin ja voitimme lohikäärmeen."

Olen elänyt kipeänä. Silmut kasvoivat ikkunan takana, helle, sumut nousivat ja laskivat. On tämä kyllä ihme asunto. Keskipäivän valkeudessa voisi kaupunkiin päin katsoessaan olla silkkaa Sergio Leonen filmiä, ikkunasta vaaleaa rapisevaa rappausta ja käppyräinen apinanlehtipuu rintsikkatehtaan edessä. Vaeltelen ja tiputtelen mukeja, appelsiinin suonia ja nenäliinamyttyjä joka paikkaan, sairastan täysipäiväisesti.

Silti outo kumina kurkussa kasvaa. En päässyt Maailmankaupan loppuunmyyntiinkään. Tänään kävin koulussa ja huomasin, että poissa ollessani on tehty studiossa hienouksia. Tuulta ovat animoineet, ryökäleet.

Voi rakas Jumala, saisinpa tulla terveeksi ja ajaa pyörällä lujaa. Ja tehdä sen yhden julisteen, joka annettavakseni tehtiin, ja joka kihisyttää innosta kun ajattelenkin. Haluaisin käyttää konfetteja sen tekemiseen. Mistä niitä saisin? Hyvä Jumala, anna konfetteja sijaan keuhkoputkentulehduksen.

This place does not suit my life.

voeeee

russell crowe brittinä, viinitilalla provencessa. (a good year -mainio vuosi) en paljoa enempää voisi elokuvan puitteilta pyytää. russell on nallekarhu, jollaisille sydämessäni on sanomattoman heikko kohta. kun russell crowe viimeisimmässä näkemässäni russell crowe -leffassa vapautti vaimonsa vankilasta, minä huokailin tyytyväisyydestä. russelille pitää aina käydä hyvin.

eilen oli erikoinen päivä. istuskelin hiljaisella pihamaalla unohdettuna, heitin itsekseni tikkaa surkeasti. pihalta näkyi järvelle ja linnut lauloivat kuin heikkomieliset. taivaalla kulki lentokoneita, joiden valkoiset vatsat näyttivät suurilta, ylläni uivilta kalan vatsoilta. tunsin itseni ruutanaksi, järven pohjassa makaavaksi mitättömyydeksi, joka katselee yllään uivia kaloja ja huokailee, että miksei koskaan lähde itse minnekään.

mutta lähdenhän minä! pian olen lontoossa. hetken aikaa.

tänään heräsin stressipuristuksiin puoli tuntia ennen kellon soittoa ja kävin mielessäni läpi monia kirosanoja bussipysäkille kävellessä. mutta kummasti päivät ovat yleensä helpompia kuin mitä etukäteen pelkää. ehkä mulla on joku automaattivaihde, joka ottaa vallan, kun pitää esittää kypsää ja vastuullista ihmistä.

linnut

makasin kalliolla ja luin hajamielisesti tietämättömyyden sanakirjaa. mitä ei tiedetä kissan kehräyksestä ja alkuluvuista.
paljaat jalat kihisivät kiveä vasten kuin käärmeenpojat.
kuuntelin järveä ja lokkiperhettä. lokkipuolisot hautovat ja ruokkivat poikasiaan vuorotellen, opin. ja kun poikaset oppivat lentämään, ne tekevät koko perheen päiväretkiä toreille ja kaatopaikoille.
ajattelin lokkeja ikean lihapullajonoissa.
ja kolibreja matrixin taistelukohtauksissa.
ja lepakoita, ihan muuten vaan.
luin samat lauseet moniin kertoihin kunnes hahmotin enää irtonaisia kirjaimia.
unen rajalla join espressoa joka oli sakeaa ja multaista.
vain sitä tummemmat ajatukset paiskautuivat rantakivikkoon ja säpsähdyttivät hereille.
lokit katsoivat minua korrektin ymmärtäväisesti niin kuin jotain vähän vajaata.

now we must eat those tears

portrait of a lady oli hitsin hyvä. sattui joka niveleen ja yökötti. tahdoin tarttua isabelin samettihansikkaiseen käteen ja juosta kauas pois puuteroiduista saleista ja varjoista.

tunnistin ahdistuksen. painoin dinosaurustyynyn kasvoille ja olin onnellinen ettei oikeasti ole olemassa gilbert osmondia vaikkei sen puoliin ole mitään muutakaan, enkä tiedä mitä minä oikeastaan toivoin että olisi mutta olo ei ollut hyvä.

- you've completely changed. you conceal everything. i haven't even come near you.
- you have come very near.

sitten kuuntelin uutta burning heartsia joka on pökerryttävän kaunista.

you walked with the foxes dancing round your feet
and they followed you into your dream
you walked with the foxes dancing round your feet
and they followed you
into the wilderness
away from the loneliness
into the wilderness
away from the loneliness
into the wilderness
away from the loneliness

ja oreganon tuoksu meni nenään ja aivastutti. ja muistin miten lähellä kuiskattiin: senkin räkänokka, ja sitten sen toisen kaupungin jossa olin melkein salaa eikä kukaan sanonut mitään sillä kukaan ei tuntenut minua eikä tiennyt että nenäni vuotaa aina eikä minulla ikinä ole nenäliinaa.

ja jossain kaukana oli siinä.
ja tuntemattomuus ja tila tuntui upottavan hyvältä.

mutta täällä sitten: ystävä näytti siltoja joissa on hyvä kiivetä ja kallioita joilla on hyvä maata, metsänreuna rypistyi tuulessa. aurinko teki hymyistä irvistyksiä. luulin että kadut kotikaupunginosassa olivat tuttuja, mutta lumen alta oli paljastunut jäljittäin uutta maailmaa. heitin sorsille keksinmurut ja pyyhin meikit viiruiksi kämmeniin. historia taputti selkään, piti pystyssä, kutitti. voi paikat, voi ihmiset. älkää tulko sydämeeni, kun irrottaminen tekee niin kipeää.

Poltetaan erkkerissä tupakkaa, koska siitä saa auki kaksi ikkunaa

koitin tehdä varjokuvia. pupuni näytti demoniselta. norsun kärsä hajosi lonkeroiksi ja koira näytti lörppähuuliselta aasilta. lopetin, kunhan olin selvinnyt tikahtumatta naurukohtauksesta. tästä tullee hyvä viikonloppu.

katsottiin isänmaan toivoja. oi ihana, viaton 90-luku, minne menit?

Mikään ei liikahda kun sinä jatkat kulkua

keskiluokkaisen elämän teeskentely vaatii veronsa. katselin tänään verestäviä silmiäni peilistä sotkassa ja haaveilin viileäaltaaseen käpertymisestä prismassa. en sentään pakastealtaaseen. en ole vielä valmis syväjäädytykseen. kalatiskin luona ottamani askel ei lähtenytkään minnekään, muuta kuin horjahti taaksepäin eteenpäisen sijasta.

koko ajan päässäni soi reginan biisi, jossa lauletaan "olen aika lopussa" sillä juuri oikealla äänensävyllä. onneksi se levy löytyi kaupan hyllystä. se lähti mukaan.

kassajonossa oli edessämme vammainen poika, jota pidin aluksi pelottavana. sillä oli toisen korvan alla paukuroita ja se mölisi puhumisen sijasta. sillä oli toinen kenkä korotettu. sitten päätin, että taas kerran pitää kohdata ennakkoluuloja. vammaisen pojan isä tarttui poikaa hellästi hartioista ja ohjasi oikeaan suuntaan. sen enempää emme välttämättä tässä elämässä tarvitsekaan.

sataisipa paljon vettä silloin, kun minulla on kesäloma. ei olisi pakko olla ulkona ottamassa kaikkea irti kesäpäivistä. voisi istua kotona lukemassa vihdoinkin kaikkia hyviä kirjoja tai kuluttaa päiviä elokuvateatterissa hyvällä omatunnolla.

olisipa elämässä enemmän suloista joutilaisuutta.

hey inspector, don't you know, don't you care, don't you know about love

Olen viime aikoina käynyt kotona vain kuuntelemassa Morrisseyta ja juomassa piimää.

Muistin, kuinka vappuna 2009 liimasin ylioppilaslakin valkoisesta silkkipaperista ja mustasta pahvinsuikaleesta. Surullinen vappu - ei mitään syytä olla heräämättä aikaisin tekemään perunasalaattia ihmisille, jota eivät välittäneet minusta enkä minä niistä.

Tänä vuonna oli kylläisempää mutta muuten tuskin millään tavalla parempaa.

(Voisiko tämä blogi virallisesti sympata Stage-ohjelmaa? Se palautti uskoni nuorisoon.)

Meidän hissillä ei matkusta enää kukaan ja jos matkustaa niin on hullu.
Silmäripset osoittavat kohti taivasta, se on ajan henki, jota viisaat miehet lukevat kuin paperirahaa.

Ei sanota elämälle ei

Kun on herkkä tiikeri


Tytöt jotka hengittävät
kirpeämpää ilmaa
näkevät vahvempia värejä
tärisevät musiikista
syövät vain hedelmiä

etkö jo ole oppinut

ei meitä voi kesyttää

Meillä on kyyneleitä ja rakkautta
muistikirjoja
pursuava vaatekaappi
ja unohdumme tunneiksi kirpputoreille

etkö jo ole oppinut

ei meitä voi kesyttää

Välitämme liikaa
siitä olemme ylpeitä
ja kesällä haluamme kulkea
Euroopan vanhojen kaupunkien kaduilla
lyhyissä hameissa

etkö jo ole oppinut

...


Tämä runoni on päivätty syntyneeksi 29.4.2007, sillä on siis melkein 4-vuotispäivä tänään. Eikä se ole vieläkään vanhentunut.

Sä olet helmi kuuman maan

Kahdeksalta illalla oli vielä valoisaa. Suljettiin kaihtimet ja vedettiin vihreät verhot ikkunan eteen. Tuli sopivan hämärää. Nukutin pienet sukulaispojat laulamalla Sinistä unta omilla sanoilla, koska en muistanut oikeita.

"joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö
niin Nukku-Matti valvoo
ja työhön hiljaa käy

ja sillä on siniset saappaat
ja niillä se astelee
ja sillä on sininen auto
ja sillä se ajelee"

Lapset nukahtivat ja tuhisivat kauniisti.

Kotimatkalla auton radiossa soi Tuomari Nurmion Ra-moo-oo-na
ja ajatuksia ryt mit ti vät ohi vilahtavien puiden rungot.
Värit pakenivat taivaanrantaan
ja vieläkin, vieläkin oli lämmintä.

Da da dam

Aloitan tämän hetken lempirunollani, joka on Arto Mellerin Rakastan.

Rakastan.
Sinun silmistäsi maailma
heijastuu takaisin täytenä: yö on kuulas,
valoa ja mehiläisvahaa, vavahduttavia
kosketuksia täysi.
Sade huuhtoo verenhohtoista taivasta,
ja mitään siitä mitä saan
en ole ansainnut, en lämpöäsi, vulvasi rusoa,
tulevaisuutta, joka nukkuu
rummun sisällä.

On vain yksi maailma,
jakamaton, ja siksi enkelit ja pirut
ovat tosia, kaltaisiamme varjoja myöten.
Vain yksi maailma,
ja meitä on kolme, sinä ja minä, ja se kolmas,
nyt vielä varjoa vailla.

tulkaa pihalle koittamaan!