istuin keinussa opiskelija-asuntolan pihassa, juoksin asfaltista jalkoihin palovammoja ja tanssin päässä soivan venäläisen oopperan tahtiin. eläväisiä, sanoi eräs, vinoillen kai, mutta aina ei ole hyvä kuunnella äänensävyjä liian tarkkaan.
hymyillessäni nenäni terävöityy, mutta ei se haittaa. isoissa villapaidoissa tunnen oloni sittenkin pieneksi pehmeäksi eläimeksi.
heitettiin noppaa. sitten tuli riita, riitojakin tarvitaan. jotta voisi aamun taittuessa hiljaisella pihalla sanoa anteeksi ja ei se mitään.
ja tajuta ettei, todellakaan.
harvat asiat on kovin vakavia.
kapselittomuus suhisee korvissa ja lyö sähköiskuja päässä, metka olo. (ja mä luulin, et hei, tää on rakkautta!)
näin unta jossa helsinki upposi ja jäljelle jäi vain kauppakeskuksia joissa myytiin popcornia ja sateenvarjoja.
salaa riemuitsin hiukan.
mieleni läikkyy niin kuin hermostunut kahvi, mutten epäröisi hetkeäkään, jos joku kysyisi, onko tämä onnea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti