Yönä kivisellä sisäpihalla Yona nousi ihanine partahippisellisteineen puiselle lavalle ja hurmasi. Muistin parasta ystävää kaukana kaukana, joka lurittelisi juuri niin kuin Yona. Kerran kuulin sen laulavan kirkossa pitkässä samettimekossa ja itkin niin valtoimenaan, että säikähdin itsekin. Sitten meistä tuli parhaat ystävät.
Tiistaina lähden kuolevan koiran luo ainakin kuukaudeksi. Siellä olen ihan erillään, hissukseen livun päivien lävitse. Niin olen suunnitellut. Ja äiti sai töitä heinäkuuksi. Kun se kertoi, tulin niin iloiseksi etten aikoihin.
Taidemuseon näyttelyavajaisiin menemisen salaisuus: sinne pitää vain mennä. Ja hakea toinen lasi kuoharia, koska ne ei laske. Eilen menin siksikin, että kohta kaikki kokkarit tuntuvat unelta, kun ympärillä on vain peltoa eikä pyörää koskaan lukita kaupan pihalla. Mut tänään vielä, tänään maauimalassa on kuutamouinti ja Dynamossa Princeä ja DJ Urho Tulitukkaa. Voiko se mennä vikaan? (No, kyllä varmaan voi.) Huolimatta ja kuivumatta aion tanssia itseni hikilätyksi. Vielä mä haluan ostaa hot dogin, pelata takapihalla futista, löytää keskiyön kasveja kallioilta, laulaa ja juoda kaljat jääkaapista. Nauttia valheellisesta tunteesta, että kerrankin minä olen kiinni kesässä, enkä pelkästään viistä pintaa, teeskentele tuntevani, ole olevinani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti