lohet nousevat yöllä joesta kaupunkiin

istuin keinussa opiskelija-asuntolan pihassa, juoksin asfaltista jalkoihin palovammoja ja tanssin päässä soivan venäläisen oopperan tahtiin. eläväisiä, sanoi eräs, vinoillen kai, mutta aina ei ole hyvä kuunnella äänensävyjä liian tarkkaan.
hymyillessäni nenäni terävöityy, mutta ei se haittaa. isoissa villapaidoissa tunnen oloni sittenkin pieneksi pehmeäksi eläimeksi.
heitettiin noppaa. sitten tuli riita, riitojakin tarvitaan. jotta voisi aamun taittuessa hiljaisella pihalla sanoa anteeksi ja ei se mitään.
ja tajuta ettei, todellakaan.
harvat asiat on kovin vakavia.
kapselittomuus suhisee korvissa ja lyö sähköiskuja päässä, metka olo. (ja mä luulin, et hei, tää on rakkautta!)
näin unta jossa helsinki upposi ja jäljelle jäi vain kauppakeskuksia joissa myytiin popcornia ja sateenvarjoja.
salaa riemuitsin hiukan.

mieleni läikkyy niin kuin hermostunut kahvi, mutten epäröisi hetkeäkään, jos joku kysyisi, onko tämä onnea.

mainostauko

kun aamulla lähden kotoa, benjamin herättää puut

Sisältä ovat kadonneet kaikki lihakset. Kävellessä valun etukumaraan tai notkahdan takakenoon, riippuen maaperän kaltevuuskulmasta ja tuulen suunnasta. Menisi uimaan, mutta sinne on täältä pitkä matka ja lattialle on levitetty guassivärejä ja paperia syyttävään sommitelmaan. Suunnittelisi julisteen, mutta Tuulten laakson Nausicaätaa on enää kaksi albumia jäljellä, eikä niitä voi jättää odottamaan. Lukisi niitä, mutta sitten pelkää yöllä niin paljon pimeää, että avaa radion kuunnellakseen jonkun ääntä ja sieltä tulee ensin Avaruusromua ja sitten putkahtaa selostajan käheytynyt ääni; "Siinä käsi tärisi kuin ensitreffeillä, että saako pitää kädestä, saako pitää kädestä...?!"

Kadehdin ryhmäläiseltäni sen elämää. "Munkin piti kuunnella sitä ottelua, mutta sitten mä vaan maalasin öljyväreillä ja kuuntelin Louis Armstrongia ja ajattelin, että tästä puuttuu enää paksu sikari."

Toiset viettävät viikon Prahassa Petrinin kukkulalla juoden 25 korunan oluita ja palaavat tuoden marmeladisuklaata, jonka ikävissäni syön liian nopeasti ja saan pahan olon. Sillä aikaa täällä minä, ja yhä edelleenkin täällä minä, odotan, että tiedostot siirtyvät koneelta ulkoiselle kovalevylle. En jaksa ostaa maitoa enkä munia enkä tehdä makaroonilaatikkoa, vaikka ne on kivoja asioita, arki on. Onpas.

liisa: "tänään taltutimme häkistään karanneen tiikerin ja voitimme lohikäärmeen."

Olen elänyt kipeänä. Silmut kasvoivat ikkunan takana, helle, sumut nousivat ja laskivat. On tämä kyllä ihme asunto. Keskipäivän valkeudessa voisi kaupunkiin päin katsoessaan olla silkkaa Sergio Leonen filmiä, ikkunasta vaaleaa rapisevaa rappausta ja käppyräinen apinanlehtipuu rintsikkatehtaan edessä. Vaeltelen ja tiputtelen mukeja, appelsiinin suonia ja nenäliinamyttyjä joka paikkaan, sairastan täysipäiväisesti.

Silti outo kumina kurkussa kasvaa. En päässyt Maailmankaupan loppuunmyyntiinkään. Tänään kävin koulussa ja huomasin, että poissa ollessani on tehty studiossa hienouksia. Tuulta ovat animoineet, ryökäleet.

Voi rakas Jumala, saisinpa tulla terveeksi ja ajaa pyörällä lujaa. Ja tehdä sen yhden julisteen, joka annettavakseni tehtiin, ja joka kihisyttää innosta kun ajattelenkin. Haluaisin käyttää konfetteja sen tekemiseen. Mistä niitä saisin? Hyvä Jumala, anna konfetteja sijaan keuhkoputkentulehduksen.

This place does not suit my life.

voeeee

russell crowe brittinä, viinitilalla provencessa. (a good year -mainio vuosi) en paljoa enempää voisi elokuvan puitteilta pyytää. russell on nallekarhu, jollaisille sydämessäni on sanomattoman heikko kohta. kun russell crowe viimeisimmässä näkemässäni russell crowe -leffassa vapautti vaimonsa vankilasta, minä huokailin tyytyväisyydestä. russelille pitää aina käydä hyvin.

eilen oli erikoinen päivä. istuskelin hiljaisella pihamaalla unohdettuna, heitin itsekseni tikkaa surkeasti. pihalta näkyi järvelle ja linnut lauloivat kuin heikkomieliset. taivaalla kulki lentokoneita, joiden valkoiset vatsat näyttivät suurilta, ylläni uivilta kalan vatsoilta. tunsin itseni ruutanaksi, järven pohjassa makaavaksi mitättömyydeksi, joka katselee yllään uivia kaloja ja huokailee, että miksei koskaan lähde itse minnekään.

mutta lähdenhän minä! pian olen lontoossa. hetken aikaa.

tänään heräsin stressipuristuksiin puoli tuntia ennen kellon soittoa ja kävin mielessäni läpi monia kirosanoja bussipysäkille kävellessä. mutta kummasti päivät ovat yleensä helpompia kuin mitä etukäteen pelkää. ehkä mulla on joku automaattivaihde, joka ottaa vallan, kun pitää esittää kypsää ja vastuullista ihmistä.

linnut

makasin kalliolla ja luin hajamielisesti tietämättömyyden sanakirjaa. mitä ei tiedetä kissan kehräyksestä ja alkuluvuista.
paljaat jalat kihisivät kiveä vasten kuin käärmeenpojat.
kuuntelin järveä ja lokkiperhettä. lokkipuolisot hautovat ja ruokkivat poikasiaan vuorotellen, opin. ja kun poikaset oppivat lentämään, ne tekevät koko perheen päiväretkiä toreille ja kaatopaikoille.
ajattelin lokkeja ikean lihapullajonoissa.
ja kolibreja matrixin taistelukohtauksissa.
ja lepakoita, ihan muuten vaan.
luin samat lauseet moniin kertoihin kunnes hahmotin enää irtonaisia kirjaimia.
unen rajalla join espressoa joka oli sakeaa ja multaista.
vain sitä tummemmat ajatukset paiskautuivat rantakivikkoon ja säpsähdyttivät hereille.
lokit katsoivat minua korrektin ymmärtäväisesti niin kuin jotain vähän vajaata.

now we must eat those tears

portrait of a lady oli hitsin hyvä. sattui joka niveleen ja yökötti. tahdoin tarttua isabelin samettihansikkaiseen käteen ja juosta kauas pois puuteroiduista saleista ja varjoista.

tunnistin ahdistuksen. painoin dinosaurustyynyn kasvoille ja olin onnellinen ettei oikeasti ole olemassa gilbert osmondia vaikkei sen puoliin ole mitään muutakaan, enkä tiedä mitä minä oikeastaan toivoin että olisi mutta olo ei ollut hyvä.

- you've completely changed. you conceal everything. i haven't even come near you.
- you have come very near.

sitten kuuntelin uutta burning heartsia joka on pökerryttävän kaunista.

you walked with the foxes dancing round your feet
and they followed you into your dream
you walked with the foxes dancing round your feet
and they followed you
into the wilderness
away from the loneliness
into the wilderness
away from the loneliness
into the wilderness
away from the loneliness

ja oreganon tuoksu meni nenään ja aivastutti. ja muistin miten lähellä kuiskattiin: senkin räkänokka, ja sitten sen toisen kaupungin jossa olin melkein salaa eikä kukaan sanonut mitään sillä kukaan ei tuntenut minua eikä tiennyt että nenäni vuotaa aina eikä minulla ikinä ole nenäliinaa.

ja jossain kaukana oli siinä.
ja tuntemattomuus ja tila tuntui upottavan hyvältä.

mutta täällä sitten: ystävä näytti siltoja joissa on hyvä kiivetä ja kallioita joilla on hyvä maata, metsänreuna rypistyi tuulessa. aurinko teki hymyistä irvistyksiä. luulin että kadut kotikaupunginosassa olivat tuttuja, mutta lumen alta oli paljastunut jäljittäin uutta maailmaa. heitin sorsille keksinmurut ja pyyhin meikit viiruiksi kämmeniin. historia taputti selkään, piti pystyssä, kutitti. voi paikat, voi ihmiset. älkää tulko sydämeeni, kun irrottaminen tekee niin kipeää.

Poltetaan erkkerissä tupakkaa, koska siitä saa auki kaksi ikkunaa

koitin tehdä varjokuvia. pupuni näytti demoniselta. norsun kärsä hajosi lonkeroiksi ja koira näytti lörppähuuliselta aasilta. lopetin, kunhan olin selvinnyt tikahtumatta naurukohtauksesta. tästä tullee hyvä viikonloppu.

katsottiin isänmaan toivoja. oi ihana, viaton 90-luku, minne menit?

Mikään ei liikahda kun sinä jatkat kulkua

keskiluokkaisen elämän teeskentely vaatii veronsa. katselin tänään verestäviä silmiäni peilistä sotkassa ja haaveilin viileäaltaaseen käpertymisestä prismassa. en sentään pakastealtaaseen. en ole vielä valmis syväjäädytykseen. kalatiskin luona ottamani askel ei lähtenytkään minnekään, muuta kuin horjahti taaksepäin eteenpäisen sijasta.

koko ajan päässäni soi reginan biisi, jossa lauletaan "olen aika lopussa" sillä juuri oikealla äänensävyllä. onneksi se levy löytyi kaupan hyllystä. se lähti mukaan.

kassajonossa oli edessämme vammainen poika, jota pidin aluksi pelottavana. sillä oli toisen korvan alla paukuroita ja se mölisi puhumisen sijasta. sillä oli toinen kenkä korotettu. sitten päätin, että taas kerran pitää kohdata ennakkoluuloja. vammaisen pojan isä tarttui poikaa hellästi hartioista ja ohjasi oikeaan suuntaan. sen enempää emme välttämättä tässä elämässä tarvitsekaan.

sataisipa paljon vettä silloin, kun minulla on kesäloma. ei olisi pakko olla ulkona ottamassa kaikkea irti kesäpäivistä. voisi istua kotona lukemassa vihdoinkin kaikkia hyviä kirjoja tai kuluttaa päiviä elokuvateatterissa hyvällä omatunnolla.

olisipa elämässä enemmän suloista joutilaisuutta.

hey inspector, don't you know, don't you care, don't you know about love

Olen viime aikoina käynyt kotona vain kuuntelemassa Morrisseyta ja juomassa piimää.

Muistin, kuinka vappuna 2009 liimasin ylioppilaslakin valkoisesta silkkipaperista ja mustasta pahvinsuikaleesta. Surullinen vappu - ei mitään syytä olla heräämättä aikaisin tekemään perunasalaattia ihmisille, jota eivät välittäneet minusta enkä minä niistä.

Tänä vuonna oli kylläisempää mutta muuten tuskin millään tavalla parempaa.

(Voisiko tämä blogi virallisesti sympata Stage-ohjelmaa? Se palautti uskoni nuorisoon.)

Meidän hissillä ei matkusta enää kukaan ja jos matkustaa niin on hullu.
Silmäripset osoittavat kohti taivasta, se on ajan henki, jota viisaat miehet lukevat kuin paperirahaa.