Ihmisiä ei jaksa aina ymmärtää. Miksi naapurin alkoholistiperheen piti hankkia dobermanni? Nyt se haukkuu ketjun päässä pomppien päivät pitkät, rakki rukka.
Minä, en lainkaan niin rukka, istun mikkihiirikäsineet kädessäni ja skannaan 40-luvun mekkoja ja koivikoita. Ei hullumpaa, ja radio (lue: Ylen Ykkönen) on ihana, ihanampi. Etsin mukavia asentoja, vien ulkoista olemustani tympeään ja värittömään suuntaan eikä mieleni, joka kesäaikaan tylsistyy, jaksa haaveilla kuin kirjastolainoista. Flowiin pääsin siivoamaan, vaikka en erityisemmin hinkunut. Mitä muuta hyvää siellä on kuin Yona ja First Aid Kit?
Viikon taiteilija Mirkka Rekola sanoi, että humanisteja tullaan vielä tarvitsemaan, vaikka nyt ei tarvita. "Jos ei muuhun, niin näkemään todellisuus jonakin muuna kuin käsitteet sen ilmaisevat, vastakohtien maailmana. Vastakohta-ajattelu, se on finito. Ongelmat, joiden kanssa me olemme tässä ajassa tekemisissä, ovat aivan eri tasolla." Tarleena Sammankorven toimittaman upean haastattelun voi kuuden päivän ajan kuulla täältä.
Ja Eve Mannun vierailun vastaanottokeskuksessa täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
minäkin pääsin flowiin siivoamaan, jee! vaadin poimia roskia läheisyydessänne. hyvää on subjektiivisesti ainakin delay trees, magenta skycode, twin shadow, destroyer, ariel pink, lykke li ja kaikkein parasta the pains of being pure at heart. ja se talkoolaisten papukastike.
VastaaPoistaMä vaadin, vaadin jää mun luo ja että tekisimme sitten jotain kivaa. En vielä tiedä mitä se voisi olla.
VastaaPoista