Kaksi sielunpelastajaa

Olen ja saan sanoa.
Olen ja saan sanoa.
OLEN JA SAAN SANOA.
Olen ja saan sanoa.

Olen toistellut itselleni jo kaksi päivää, siitä lähtien kun turvasatamaani kajottiin ja minusta tuntui kuin joutuisin pakolaiseksi omalta pyhältä maaltani. Minun kuplani puhkaistiin pyytämättä. Jouduin kuivalle maalle haukkomaan henkeä lapsivettä vailla. Ainoa haluni oli saada olla oma itseni, mutta sekin on kiellettyä nykyisessä korrektiuden viidakossa, jossa päänahkoja vuollaan pienimmistäkin poikkipuolisista sanoista.

Muotti on tässä, ole hyvä. Mukaudu tai kuole häpeään. Toivon paluun turvapaikkaani olevan mahdollista, kunhan pöly on laskeutunut. Minun täytyy vain suojella sitä entistä paremmin. Sisään ei päästetä ehkä enää ketään muita. Nytkähdin ymmärryksessäni lähemmäs kaikkia, jotka ovat lähteneet mistä tahansa vastoin tahtoaan. Nytkähdin myös kohti salaseurojen perustajien ajatuksenjuoksua.

Ehkä jo viikon verran olen vellonut harmaassa sumussa, vaikka päivät ovat muuttuneet aurinkoisemmiksi ja jokainen voi todeta kevään tulleen viimeinkin. Lyhyeksi se jää tänä vuonna, kesää manataan jo esiin. Kesän on oltava täällä ihan liian pian. Antakaa enemmän aikaa ujoille versoille ja nupuille. Mikä kiire on julkealla kesällä?

Bussipysäkillä luokseni tuli ensin romanikerjäläisiä ja sen jälkeen Jeesuksen rakkauden nimeen vannova vanha mies. Kieltäydyin kuuntelemasta kumpiakaan. Olisin toivonut heidän kohtaavan toisensa sen sijaan. Selkääni särki, kaupungin pöly pisteli keuhkoissani ja sisälläni kypsyvä uusi elämä painoi vatsaani alaspäin niin paljon, että pelkäsin ihoni jo repeävän.

Sekin vielä. En minä tiedä, mihin liemeen olen hyppäämässä. Haluaisin paljastaa tämän salaliiton, huutaa sen megafoniin keskellä toria suurelle ihmisjoukolle. Miten tällaiseen voi koskaan olla valmis? Älkää uskoko niitä, jotka hymyilevät mainoksissa. Tässä ei voi kuin epäonnistua. Eniten ihmettelen kivikauden naisia. Miten ne tästä selvisivät?

Tein niin hyvin kuin osasin; ostin torilta kukkia ja mansikoita. Kukat olivat valkoisia ja vienosti huumaavan tuoksuisia. Mansikat tietenkin punaisia ja makeita. Kukkakauppiassetä hoiti tietämättään sieluani. Yritin antaa viisikymmentä senttiä ylimääräistä, mutta ei hän huolinut. Olin vain niin tyytyväinen kukista ja mansikoista. Tunsin vihdoin löytäneeni päivääni jotakin olennaista.

Pääsin kotiin, ja yhtäkkiä taivaasta satoi mannaa. Mieheni mummi oli lähettänyt käsin kirjoitetun kirjeen täynnä kauniita ja rohkaisevia sanoja. Luin kirjeen vähintään kolmesti keittiön pöydän ääressä, ja joka kerta portit ja lukot sisälläni aukesivat. Itkin itkemästä päästyäni, koska sain juuri sitä, mitä niin kipeästi tarvitsin. Jonkun itseäni äärettömän paljon viisaamman rauhoittavia sanoja elämästä. Että tätä kaikkea voi sittenkin tajuta. Että tässä on jotakin mieltä ja kannattaa elää vanhaksi. Elää niin hyvin kuin voi.

Emme tarvitse mitään niin paljon kuin vanhoja naisia. Kukaan ei näe maailman läpi niin kuin he.

bwana

Kun mainitsee Afrikan, monen korvat sulkeutuvat kuin simpukat. Eikö siellä ole ollut nälänhätä noin aina? Somalia on kuuro piste sitäkin useammalle. Eikö ne kaikki ole jo Suomessa?

Afrikan sarvessa on kuitenkin taas nälänhätäkatastrofi. Ja se on sinun vikasi.

Tarkemmin ottaen, tällä hetkellä enemmän sinun vanhempiesi vika. Tulevaisuudessa vain ja ainoastaan sinun vikasi. Etkä sinä poista sitä tietoa lahjoittamalla rahaa ja katsomalla kuvaa luurankomaisista lapsista.
Tietenkin siksi, että kehittyneiden maiden asukkaat ovat saaneet aikaan (varoitus: kuuro piste) ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen, joka lisää myös ääri-ilmiöitä. Ne tuntuvat voimakkaimmin siellä, jossa ilmasto on valmiiksi äärimmäisen lämmin. Nyt Afrikan sarvessa on niin helvetillisen kuivaa, että niin vilja, karja kuin ihmisetkin kuolevat. Käristyvät kuin lettupannulla niin sanoakseni.

Se on jokaisen kuluttajan vika. Sanon kuluttajan, koska me emme tietääkseni syntyneet kuluttajiksi vaan ihmisiksi. Nyt kaikkialla puhutaan kuluttajista niin kuin se olisi joku ihmislajin perusominaisuus, Sanon tämän nyt selvästi: kuluttajat ovat karjaa. Jokainen muotibloggari, joka ostaa vaatteita ja tavaroita huvin vuoksi, on karjaa. Me teemme täsmälleen niin kuin meille on opetettu. Me kulutamme, vaikka jokaisella meistä on liikaa, emmekä me sitä myönnä.

Ensin typerä valkoinen mies veti Afrikkaan keinotekoiset maiden rajat. Nyt hän teollisuudellaan ja tuotannollaan tekee siellä elämisen fyysisesti mahdottomaksi, ja kehtaa vielä estää ja valittaa, kun afrikkalaiset pakenevat tänne, jossa elinolosuhteet ovat vielä jonkun aikaa siedettävät.

Meidän on herättävä. Nyt! Voimme aloittaa vaikka tästä. Ja tästä.

Vastaanottaa rakkauden sivuvaikutukset

tämä ei ole valoisa asunto, vaan hyvinkin hämärä. on vain kolme ikkunaa. luonto määrittelee valaistuksemme useimmiten. nyt on kellertävän hämärää heinäkuun iltavaloa sadepilvien välistä. sadepilvi on niin ohut, että se hohtaa kultaisena.

kesän parhaita päätöksiä ovat olleet välistä jättäminen ja lähtemättä jättäminen. aina, kun olen ollut menemättä jonnekin, on tilalle tullut jotain hyvin arvokasta. tänään leivoin sämpylöitä ja pesin vessan, koska en mennytkään linnanmäelle. puhdas vessa ja uunituoreet sämpylät ovat korvaamattomia elämyksiä. ja miten ihanaa oli nukkua ilman kellonsoittoa.

näin unta, että concoction-blogin sofian kanssa olin pimeällä bussissa seikkailemassa jossakin turun perämetsissä. jonakin toisena yönä näin unta, että pyöräilin talvella mäkeä alas ja perässäni juoksi, oikeastaan suksi eli hiihti pelottava, parrakas vanha mies, joka halusi tehdä minulle pahaa. ja vaikka kuinka nopeasti poljin lumella, mies vain roikkui perässä ja huusi ja ärjyi.

näköni on huonontunut luvattoman paljon viime aikoina. pelottaa, ettei nenättömälle löydy päässä pysyviä silmälaseja, vaan joutuisin hankkimaan suoraan piilarit tai uimalasit vahvuuksilla. ehkä kärvistelen vielä. menen optikolle sitten, kun olen ensimmäisen kerran kävellyt puuta päin.

Minne käynkin maailmassa

mökillä oli talitintti lentänyt päin ikkunaa ja kuollut. kuollut niin perusteellisesti, että nostettaessa sen pää oli vaikea saada irti, koska se oli takertunut tahmaisena alustaan. kuollut lintu näytti niin rauhalliselta, että olin sille miltei kateellinen. sen höyhenet olivat kovin sirot, pörheät ja pehmeän näköiset.

O etsi vajasta vanhan, ruosteisen rautalapion ja kaivoi jonnekin puuvajan taakse hiekkaiseen maahan pienen haudan. peitimme linnun ja ympäröimme hautakummun kivillä. tein oksista ristin. sanoin, että haluaisin laulaa jotain. O sanoi, että anna mennä. aloitin Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen ja kumppani liittyi lauluun mukaan.

siinä, kun linnulle laulettiin keskellä mökkimantuja, sateen alkaessa ripsiä, tiesin taas että toista yhtä hölmöä ja sopivaa rikoskumppania en voi löytää tätä elinkautista kanssani kärsimään.

päivän radiovinkit

Ihmisiä ei jaksa aina ymmärtää. Miksi naapurin alkoholistiperheen piti hankkia dobermanni? Nyt se haukkuu ketjun päässä pomppien päivät pitkät, rakki rukka.

Minä, en lainkaan niin rukka, istun mikkihiirikäsineet kädessäni ja skannaan 40-luvun mekkoja ja koivikoita. Ei hullumpaa, ja radio (lue: Ylen Ykkönen) on ihana, ihanampi. Etsin mukavia asentoja, vien ulkoista olemustani tympeään ja värittömään suuntaan eikä mieleni, joka kesäaikaan tylsistyy, jaksa haaveilla kuin kirjastolainoista. Flowiin pääsin siivoamaan, vaikka en erityisemmin hinkunut. Mitä muuta hyvää siellä on kuin Yona ja First Aid Kit?

Viikon taiteilija Mirkka Rekola sanoi, että humanisteja tullaan vielä tarvitsemaan, vaikka nyt ei tarvita. "Jos ei muuhun, niin näkemään todellisuus jonakin muuna kuin käsitteet sen ilmaisevat, vastakohtien maailmana. Vastakohta-ajattelu, se on finito. Ongelmat, joiden kanssa me olemme tässä ajassa tekemisissä, ovat aivan eri tasolla." Tarleena Sammankorven toimittaman upean haastattelun voi kuuden päivän ajan kuulla täältä.

Ja Eve Mannun vierailun vastaanottokeskuksessa täältä.

haalistuu, haalistuu

miten tahtoisi taas kadota, irrottautua kevyesti niin kuin tarra arkista. mutta ei se kai koskaan mene niin. aina jää haamu.


en ole jaksanut ajatella vastuuta tai vaikutelmia. olen istunut marjapensaan takana kesäjuhlissa ja antanut auringon sabluunoida ihoon paidankauluksen muodot ja selän ruodot. ja syönyt taas liikaa sokeria.

enkä minä tiedä mitä minä teen tällä kaikella. aamuöisellä linnunlaululla, vaatepinoilla, avatulla tomaattimurskapurkilla, sydämenhuudolla, huolella, kaipauksella.

at last your life begans

Opettelen soittamaan All The Lazy Dykesia. Minulla on hyvä kitaravire ja kaunis kämppis, joka maauimalassa nauraa niin, että on hukkua. Tästä tulee sellainen teksti jollaisia inhoan lukea, illuusio onnellisuudesta. On hirveä hiki ja ihmiset liki.

Yönä kivisellä sisäpihalla Yona nousi ihanine partahippisellisteineen puiselle lavalle ja hurmasi. Muistin parasta ystävää kaukana kaukana, joka lurittelisi juuri niin kuin Yona. Kerran kuulin sen laulavan kirkossa pitkässä samettimekossa ja itkin niin valtoimenaan, että säikähdin itsekin. Sitten meistä tuli parhaat ystävät.

Tiistaina lähden kuolevan koiran luo ainakin kuukaudeksi. Siellä olen ihan erillään, hissukseen livun päivien lävitse. Niin olen suunnitellut. Ja äiti sai töitä heinäkuuksi. Kun se kertoi, tulin niin iloiseksi etten aikoihin.

Taidemuseon näyttelyavajaisiin menemisen salaisuus: sinne pitää vain mennä. Ja hakea toinen lasi kuoharia, koska ne ei laske. Eilen menin siksikin, että kohta kaikki kokkarit tuntuvat unelta, kun ympärillä on vain peltoa eikä pyörää koskaan lukita kaupan pihalla. Mut tänään vielä, tänään maauimalassa on kuutamouinti ja Dynamossa Princeä ja DJ Urho Tulitukkaa. Voiko se mennä vikaan? (No, kyllä varmaan voi.) Huolimatta ja kuivumatta aion tanssia itseni hikilätyksi. Vielä mä haluan ostaa hot dogin, pelata takapihalla futista, löytää keskiyön kasveja kallioilta, laulaa ja juoda kaljat jääkaapista. Nauttia valheellisesta tunteesta, että kerrankin minä olen kiinni kesässä, enkä pelkästään viistä pintaa, teeskentele tuntevani, ole olevinani.

Your famous blue raincoat was torn at the shoulder

selkäni takana kesäsade alkoi vaivihkaa.
joka solullani olen sadeihminen.
nyt on sadepilvi niin ohut, että aurinko kuultaa läpi.
asfaltti täplittyy ja sateen tuoksu tulvahtaa ikkunasta sisään.
mikä se tuoksu on, mistä se tulee?
onko se maan tuoksua, joka kiipeää sadepisaroita pitkin ylöspäin?
onko se puiden tuoksua, joka hyppii oksilta ja tarttuu pisaroihin?

ikkunan viereinen tiiliseinä lämpenee entisestään sateella.
kuin sen huokoset aukeaisivat ja se haluaisi kertoa minulle tarinoita.
niitä haluaisinkin kuulla.
tiiliseinä kertoisi 50-luvusta ja talon poikien kahinoista.
tämä on postin vuokratalo 50-luvulta.
pihalla on monta puuta, omenapuitakin.
tämä on minulle rakas talo.

sade vaimeni jo, mutta jätti sen tuoksun.

...

laulettaisiinpa taas yhdessä cohenia, tytöt!

What happens when we put words together?

hullut ajat, politiikassa ja muutenkin. hullut ja ehdottoman mielenkiintoiset.

ostin kalliita hollantilaisia mansikoita, nyt on piru vieköön kesä.
tänään yksivuotias lapsi nauroi ja hieroi nenäänsä vasten omaani.
olin hetken aikaa sanomattoman onnellinen.
lauloin pienten tyttöjen kanssa lastenlauluja ulkona viltillä, osaan jo tosi monta.

muistin, että pitäisi katsoa enemmän elokuvia, niistä tulee onnelliseksi.
uusista haluaisin nähdä vettä elefanteille, hannan ja melancholyn.

yritän syödä hyvin vähän leipää ja hyvin paljon iänikuista maitorahkaa, joka kipristelee leukaperissä.
käyn väkisin metsälenkeillä ja huudan pääni sisällä "läskit lähtee, läskit lähtee!"

kaikilla on kevätflunssa, tänään olen kuluttanut puun verran nenäliinoja.

löysin kirjastosta mahtavan kirjan. lynda barry: what it is





kirja on täynnä leikkaa-liimaa-piirrä-kollaaseja ja sarjakuvia, joissa käsitellään mm. sellaisia käsitteitä kuin muisti, menneisyys, uni, kuva, mielikuvitus, kokemus...

jag har en dold talang som ingen här kan se

Tänne en voi kirjoittaa oikein mitään. On vain salaisuuksia, eivätkä nekään kiinnostavia sub specie aeternitatis. Enkä jaksa kirjoittaa mysteereillä. Hei ystävä, korvaasi voisin sen kertoa.

Minua itkettää tämä video.